Jatkokautensa aluksi MaRan hallituksen puheenjohtaja Tomi Lantto muistuttaa matkailu- ja ravintola-alan yritysten perusongelmista: heikosta kannattavuudesta ja työvoimapulasta. – Toimialan sinänsä hieno kasvu on tuonut yhdessä ikäluokkien pienentymisen kanssa toimialallemme huutavan pulan ammattitaitoisista työntekijöistä. Kannustinloukut ovat niin suuria, että työpaikan vastaanottamisesta kieltäytyminen on yhä houkuttelevampaa, Lantto sanoo. Tähän liittyen Lantolla on viesti myös maan päättäjille.– Vaikka hallitus on sopeuttanut julkisia menoja, suuret rakenteelliset ongelmat ovat vielä ratkaisematta. Tällaisia ongelmia ovat muun muassa kannustintinloukku- ja kohtaanto-ongelmat sekä perhevapaauudistus. Näiden kysymysten ratkaiseminen on välttämätöntä paitsi julkisen talouden, myös työvoiman riittävyyden kannalta, Lantto toteaa. MaRan hallitus 2019: MaRan liittokokous valitsi hallitukseen kaikkiaan 27 jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Tomi Lantto, Antell-konserni, Oulu, puheenjohtajaAki Käyhkö, Scandic Hotels Oy, Helsinki, varapuheenjohtaja Iris Mäkinen, Mäntän Klubi Oy, Mänttä, varapuheenjohtaja Pia Adlivankin, Lasten Päivän Säätiö, HelsinkiKari Jussi Aho, Rukakeskus Oy, Kuusamo / Pyhätunturi Oy, PelkosenniemiMikael Backman, Restel Oy, HelsinkiBianca Brink, Sodexo Oy, HelsinkiTero Eskola, Karjalohjan Päiväkumpu Oy, LohjaAnita Hakalin, Hotelli Milton Oy, JyväskyläAri Heikkinen, Suomen Olo-ravintolat Oy, KajaaniMika Hämäläinen, Vararengasravintolat Oy, KuopioIlkka Joukanen, Restile Oy, TurkuPasi Jääskeläinen, Kettu ja Kana Oy, Heinola Juha Kivelä, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Joensuu Yrjötapio Kivisaari, Nordic Hospitality Management Oy, Kittilä Jaana Korhola, Fazer Food Services Suomi Oy, Helsinki Rami Korhonen, Lapland Safaris Group Oy, Rovaniemi Ilkka Koski, Jokivarsiravintolat Oy, KalajokiMaria Muinonen, Savenius Oy, RistiinaJarkko Myllymäki, Juuri Yhtiöt Oy, HelsinkiJuha Nalli, Armpa Oy, Lappeenranta Harri Ojanperä, SOK, HelsinkiHenriikka Puolanne, HOK-Elanto Liiketoiminta Oy, HelsinkiMika Tuhkanen, Beer Hunters Oy, PoriJani Unkeri, Onnen Juurella Oy, SeinäjokiVesa Viitanen, Burger-In Oy, Turku Aku Vikström, Restamax Oyj, Tampere Lisätietoa:MaRan hallituksen puheenjohtaja Tomi Lantto, 020 770 2070