Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten kasvu Suomen majoitusliikkeissä on ollut edellisen vuoden ennätyksellistä kehitystä vaimeampaa. Touko-syyskuussa yöpymisten määrä jopa väheni, mutta lokakuussa palattiin kasvu-uralle erityisesti venäläisten matkailijoiden määrän lisääntymisen ansiosta.

– Valuuttakursseilla oli negatiivinen vaikutus ulkomaisten matkailijoiden määriin, sillä esimerkiksi vuoden kolmannella neljänneksellä rupla heikkeni 9 prosenttia ja Ruotsin kruunu 8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi selittää.

Valuuttakurssien kehityksellä on Peltoniemen mukaan iso vaikutus matkailijoiden määrään ja heidän kulutuskäyttäytymiseensä myös jatkossa.Ulkomailta tulevien matkailijoiden suurin kasvupotentiaali on EU-maissa, Kiinassa ja Venäjällä.

Kotimaan matkailu jatkaa myötätuulessa, sillä esimerkiksi Viroon suuntautuvan matkailun suosio on hiipunut Viron tekemien alkoholiveron korotusten vuoksi. Lisäksi Suomen hyvä menestys erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa näkyy positiivisesti sekä ulkomaisten että kotimaisten matkailijoiden määrissä.

Ravintoloiden liikevaihdon odotetaan kasvavan tänä vuonna kokonaisuudessaan reilut 5 prosenttia pikaruokasektorin vetämänä. Anniskelumyynti laski alkuvuodesta, mutta terassiravintoloille suosiolliset kelit käänsivät anniskelumyynnin kesän aikana niukasti kasvuun.

Ammattitaitoisen työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat lisääntyvät väestön ikääntyessä. Majoitus- ja ravintola-alan yrityksistä lähes kolmanneksella ammattityövoiman saatavuus on myynnin kasvun este.

– Kuluttajien ostovoiman paraneminen ja ulkona syömisen suosion kasvu näkyvät myönteisesti ravintoloiden myynnissä. Työvoiman saannin ohella toimialalle aiheuttaa ongelmia raaka-aineiden jo toteutunut hinnannousu ja niiden hintoihin edelleen kohdistuvat korotuspaineet, Peltoniemi toteaa.

Lue lisää Suhdannekatsaus 2/2018