Eduskunnan hyväksymä taksisääntelyn korjauspaketti keventää olennaisesti matkailupalveluyritysten hallinnollista taakkaa ja kustannuksia, kun matkailupalveluyritysten palvelupaketin osana tapahtuvilta kuljetuksilta poistuu vaatimus taksiliikenneluvasta. Muutos tulee voimaan toukokuun 2021 alussa.  

Liikenteen palveluista annetussa laissa on vuodesta 2017 alkaen vaadittu taksiliikennelupaa myös matkailupalveluyritysten palvelupaketin osana tapahtuvissa kuljetuksissa. Kun taksisääntelyn korjauspakettia ryhdyttiin valmistelemaan, MaRan vaatimus oli, että palvelupaketin osana tapahtuvat kuljetukset vapautetaan taksiliikenneluvan piiristä. 

– Taksiliikennelupa on aiheuttanut ohjelmapalveluyrityksille merkittäviä kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Luvanvaraistaminen on nostanut ohjelmapalveluyritysten ajoneuvojen vakuutusmaksut moninkertaisiksi ja aiheuttanut yrityksille myös tarpeettomia raportointivelvoitteita, MaRa perustelee taksisääntelyn korjauspakettiin liittyvässä lausunnossaan.

MaRa on korostanut kannanotoissaan sitä, etteivät matkailupalveluihin liittyvät kuljetukset kilpaile taksiliikenteen kanssa. Kuljetuspalveluja ei tarjota rajoittamattomalle asiakaspiirille, vaan ne ovat osa matkailupalvelukokonaisuutta ja kohdistuvat vain matkailupalveluyrityksen asiakkaisiin.

Palvelupaketin osana tapahtuvia kuljetuksia on erityisesti ohjelmapalveluyrityksillä niiden tarjotessa luontomatkailupalveluita, kuten koira-, moottorikelkka-, poro-, vaellus-, melonta-, ja eläintenkatselusafareita. Palvelun välttämättömänä osana asiakkaille tarjotaan kuljetus esimerkiksi majoituspaikasta safarin varusteiden haku- tai aloituspaikkaan. Kuljettajana toimiva opas kertoo asiakkaille jo kuljetuksen aikana palvelukokonaisuudesta, kuten ruokailuista, safarin ohjelmasta ja välineistä sekä tekee itsensä tutuksi ryhmälle.

Eduskunta on hyväksynyt taksisääntelyn korjauspakettiin sisältyvät lait  ja niihin tulee muutoksia 1.5.2021 alkaen. Luvanvaraisuutta koskevaan pykälään lisätään MaRan kannattama säännös, jonka mukaan ilman taksiliikennelupaa saa suorittaa koti- tai matkailupalveluyrityksen kuljetuksia, jotka ovat osa yrityksen asiakkaille tarjoamaa palvelukokonaisuutta ja tapahtuvat palveluyrityksen hallinnassa olevalla ajoneuvolla.
 

Milloin kuljetus ei vaadi lupaa?

Hallituksen esityksessä todetaan, että taksiliikennelupavaatimuksen ulkopuolelle jäävän  matkailupalveluyrityksen tarjoaman kuljetuspalvelun tulisi olla osa isompaa palvelukokonaisuutta, jossa kuljetus muodostaa vain vähäisen osan palvelupakettia.  

Lain esitöissä todetaan, että pelkästään esimerkiksi kuljetukset lentokentältä ja hotelliyöpyminen eivät vielä muodostaisi laajuudeltaan tässä tarkoitettua palvelukokonaisuutta.

Lain esitöissä mainitaan, että palvelukokonaisuuteen sovellettaisiin kokonaishinnoittelua, jossa kuljetus sisältyisi kokonaispalvelun hintaan riippumatta siitä, haluaako asiakas käyttää kuljetuspalvelua vai ei.

Palvelupaketin ulkopuolisissa kuljetuksissa noudatettava taksiliikennesääntelyä

 

 

Kirjaudu sivustolle ja lue jäsenohje.