2018–2019 toteutetussa Matkailudiili-hankkeessa vahvistettiin matkailualan vetovoimaa muun muassa erilaisten palvelukokeiluiden kautta. Hanke oli TEMin rahoittama, joten hankkeen tuottamat materiaalit ovat vapaasti ja maksutta kaikkien käytössä. Esimerkiksi Mood of Finland -yritys tuotti matkailuyritysten avuksi seuraavat kaksi lyhyttä, helposti läpikäytävää ilmaista verkkokurssia.

 

1. Multicultural working environment – for Employers -verkkokurssi

Tämä itsenäisesti läpikäytävä kurssi tarjoaa pohdittavaa muun muassa henkilöstön erilaisista tavoista ajatella, tehdä työtä ja yleisesti työkulttuurin muutoksista. Materiaalin avulla yritys voi esimerkiksi käydä läpi oman perehdytysmateriaalinsa ja tarvittaessa päivittää sitä. Materiaalien sisällöt on tuotettu yhdessä työntekijöiden ja työnantajien kansa. Mukana on myös vinkkivideot seuraavilta yrityksiltä: Vanajalinna ja Santa's Hotel.

Kurssi on englanniksi, jotta sen avulla yrityksessä voidaan myös päivittää sanastoa ja hyödyntää materiaalia "ei hyvin suomea osaavien" työntekijöiden perehdytyksessä. Osiot sisältävät sekä tekstiä, kuvia että videoita. Ne voi käydä kaikki läpi tai perehtyä vain yksittäisiin. Moduuleja on kaiken kaikkiaan kolme ja niihin sisältyy yhteensä yhdeksän luentoa seuraavasti:

  • MODULE 1: INTERCULTURAL COMMUNICATION 

Lecture 1.1 UNDERSTANDING DIFFERENCES  
Lecture1.2 DIFFERENT CULTURES 

  • MODULE 2: SUCCESSFUL MULTICULTURAL WORKING ENVIRONMENT

Lecture 2.1 ORIENTATION PROGRAM  
Lecture2.2 THE ROLE OF THE SUPERIOR  
Lecture2.3 CREATIVE MANAGEMENT BY SERVICE DESIGN  
Lecture2.4 EMPLOYEE DRIVEN INNOVATION – LABS 

  • MODULE 3: MENTORING AND DESIGNING THE FUTURE

Lecture3.1 FACTS ABOUT FINNISH EDUCATION  
Lecture3.2 STUDY OPTIONS – LIFE-LONG LEARNING  
Lecture3.3 GREETINGS FROM VANAJANLINNA AND SANTA’S HOTELS 

 

2. Orientation program for employees -verkkokurssi

Tämä toinen itsenäisesti läpikäytävä kurssi sisältää englanninkielistä perehdytysmateriaalia matkailualan työntekijöille. Yrityksissä sivustoja voidaan hyödyntää muun muassa vinkkaamalla niistä omille uusille ulkomaalaisille työntekijöille tai työharjoittelijoille. Osioita voi myös käyttää apuna esimiesten kouluttamisessa perehdyttämisen osa-alueesta. Sivustolta löytyy esimerkiksi kätevää tietoa suomalaisesta työkulttuurista ja kielestä. Moodoflearning.com-sivuston kautta kurssit voi suorittaa myös mobiilisti. Eri moduulit ja niihin liittyvät luennot avautuvat Curriculum-osion kautta. Tämä verkkokurssi sisältää halukkaille lisäksi pieniä testejä ratkottavaksi. Moduuleja on kaiken kaikkiaan neljä ja niihin sisältyy yhteensä 18 luentoa seuraavasti:

  • MODULE 1: WELCOME TO FINLAND

Lecture 1.1 WELCOME TO ORIENTATION!  

Lecture 1.2 BASIC INFORMATION ABOUT FINLAND  
Lecture 1.3 FINNISH IS A COOL LANGUAGE  
Lecture 1.4 PREPARING TO MOVE TO FINLAND  
Quiz 1.1 QUIZ: Module 1 10 questions
Lecture1.5 CONCLUSION: WELCOME TO FINLAND 

  • MODULE 2: FINNISH WORKING CULTURE

Lecture 2.1 INTRODUCTION TO FINNISH WORKING CULTURE  
Lecture 2.2 FINNISH WORKING CULTURE – AND HOW TO APPLY FOR WORK  
Lecture 2.3 RULES AND LAWS: USEFUL INFORMATION WHEN APPLYING WORK  
Quiz 2.1 QUIZ: Module 2 5 questions 
Lecture 2.4 CONCLUSION: FINNISH WORKING CULTURE 

  • MODULE 3: QUALITY SERVICE FOR CUSTOMERS 

Lecture 3.1 INTRODUCTION: QUALITY SERVICE FOR CUSTOMERS 
Lecture 3.2 DESTINATION FINLAND  
Lecture 3.3 WHAT KIND OF TOURIST TRAVELS TO FINLAND?  
Lecture 3.4 READY FOR CUSTOMER SERVICE?  
Lecture 3.5 CUSTOMER SERVICE VOCABULARY  
Quiz 3.1 QUIZ: Module 3 6 questions 
Lecture 3.6 CONCLUSION: QUALITY SERVICE FOR CUSTOMERS 

  • MODULE 4: WORKING PASSPORTS

Lecture 4.1 INTRODUCTION: WORKING PASSPORTS 
Lecture 4.2 TRAINING AND TESTS FORM PART OF THE QUALITY  
Quiz 4.1 QUIZ: Module 4 5 questions 
Lecture 4.3 CONCLUSION

 

Mood of Learning-sivustolta löytyy myös kansainvälisille korkeakouluopiskelijoille tehdyn kyselytutkimuksen tulokset. Kysely oli osa Matkailudiiliä ja siinä selvitettiin kv-opiskelijoiden kokemuksia suomalaisesta työelämästä ja mahdollisia haasteita työllistymiselle.