MaRan hallitus on tehnyt muutoksen maskisuositukseensa. Uusi suositus astuu voimaan maanantaina 11.10.2021. Uuden suosituksen taustalla on THL:n  ja koronakoordinaatioryhmien viime aikoina tekemät kevennykset omiin maskisuosituksiinsa.

 

THL toteaa uudessa suosituksessaan, että kasvomaskia on hyvä käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja joissa tartuntariski saattaa olla suuri. THL suosittelee toistaiseksi kasvomaskin käyttämistä julkisessa liikenteessä koko maassa.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee maskia käytettäväksi julkisissa sisätiloissa aina, jos henkilöllä ei ole täyttä rokotussuojaa tai jos henkilö ei ole sairastanut koronavirustautia edeltävien kuuden kuukauden aikana. Ryhmä mainitsee nimenomaisesti ravintolat.

Viranomaisten päivitettyjen maskisuositusten perusteella myös MaRan hallitus on tarkentanut maskisuositusta:

MaRa suosittaa, että asiakkaat ja henkilökunta, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa tai jotka eivät ole sairastaneet koronavirustautia edeltävien kuuden kuukauden aikana, käyttävät kasvomaskia liikkuessaan ravintolan sisätiloissa. Tämä suositus koskee vain leviämisvaiheen ravintolarajoitusten piirissä olevia ravintoloita. Tämä suositus tulee voimaan maanantaina 11.10. 2021.

MaRa on päivittänyt kiristettyjen rajoitusten piirissä olevien ravintoloiden omavalvontaohjeen ja laatinut maskien käytöstä uudet opastekyltit. Kyltit ja omavalvontaohjeet löytyvät korona-ajan omavalvonta -sivulta.