Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä

11.12.2014

Matkailu- ja ravintola-alan myynti laskee koko kuluvan vuoden. Ensi vuonna kotimaista kysyntää jarruttavat vaalikauden lopulle jätetyt kolmen miljardin euron veronkiristykset ja sopeutustoimet. Työllisyyden parantaminen edellyttää seuraavalta hallitukselta, että kotitalouksien kulutusmahdollisuudet ja työllistävät kotimarkkinat otetaan tosissaan.

Mara-alan myynnin lasku jatkui tammi-syyskuussa. Pikkujoulumyynnin ennustetaan pysyvän edellisvuoden tasolla, mikä on kuitenkin normaalisuhdannetta matalampi. Yritysmyynnin laskun ennustetaan jatkuvan viimeisellä neljänneksellä. Mara-alan yritysten näkymät ennakoivat myynnin laskun jatkuvan myös ensi vuonna. Yksityisen kulutuksen lasku jatkuu ensi vuonna ja pitkän aikavälin näkymätkin ovat heikot. Kotimarkkinoiden nopealle toipumiselle ei ole mahdollisuuksia ilman merkittäviä ostovoimaa lisääviä toimia.  

Yksityisen kulutuksen supistuminen on isolta osin seurausta kuluvalla vaalikaudella tehdyistä päätöksistä, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisesti ostovoimaan ja kotimaiseen kysyntään. Naapurimaassa Ruotsissa kotitalouksien ostovoimasta ja kotimaisesta kysynnästä on pidetty huolta, ja Ruotsin kotimarkkinat luovat tällä hetkellä talouskasvua. Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa matkailu- ja ravintola-alan myynti Ruotsissa on kasvanut 4,0 prosenttia. Kysyntä Suomessa on samaan aikaan laskenut 2,1 prosenttia.

”Vertailu Suomen ja Ruotsin matkailu- ja ravintola-alojen välillä osoittaa, että kotimarkkinoiden tilanne voisi Suomessakin olla toisenlainen, jos ostovoimasta ja kotimarkkinoiden elinvoimaisuudesta olisi pidetty huolta”, toteaa ekonomisti Jouni Vihmo.

Tulevana vuonna kotimarkkinoita rasittavat vaalikauden lopulle jätetyt kolmen miljardin euron veronkiristykset ja sopeutustoimet. Yksityinen kulutus supistuu tulevana vuonna edelleen eikä kysyntä riitä yllä pitämään kotimarkkinoiden työllisyyttä.

”Työllisyyden parantaminen Suomessa ei onnistu ilman kotimaisen ostovoiman parantamista. Yksityisen sektorin työpaikoista 70 prosenttia on kotimarkkinoilla. Ottaako seuraava hallitus vihdoin työllistävät kotimarkkinat tosissaan?”, kysyy ekonomisti Jouni Vihmo.

Kotitalouksien heikko taloudellinen tilanne näkyy myös tänään julkistetussa MaRan TNS Gallupilla teettämässä Ravintolaruokailun trenditutkimuksessa. Suomalaiset ruokailevat ravintolassa aiempaa vähemmän. Vähentyminen kohdistuu etenkin lounasruokailuun ja henkilöstöravintoloihin. Kuluttajien mielikuva hintatasosta sen sijaan on pysynyt ennallaan, vaikka ravintoloiden hintataso on viime vuosina noussut kovan kustannusnousun ja useiden veronkorotusten vuoksi. Tutkimukseen vastasi 2 704 suomalaista.

 

Liitteet:           

Suhdannekatsaus (pdf)
Ravintolaruokailun trenditutkimus (pdf)

Tiedotustilaisuuden 11.12. esitysmateriaali:

Talouden näkymät (pdf)


 

 

Lisätietoja:       ekonomisti Jouni Vihmo, 050 520 1636


Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake