Ala osana suomalaista yhteiskuntaa

Alan ammattilainen on avain asiakkaan elämykseen – oli kyseessä sitten arkinen lounas työpaikkaravintolassa, lumikelkkasafari kaamoksessa tai häät hotellissa. Työntekijöille tarjotaan vaihtelevia ja monipuolisia tehtäviä. Moni oppii työelämän pelisäännöt matkailu- ja ravintola-alalla. Toimiala on edelläkävijä omavalvonnassa ja asiakasturvallisuuden lisäämisessä.

Matkailu- ja ravintola-ala työllistää kaikkialla Suomessa

Matkailualat työllistävät 140 000 työntekijää kaikkialla Suomessa. Ala työllistää yli 11 prosenttia yksityisillä palvelualoilla työskentelevistä reilusta miljoonasta suomalaisesta. Alan työvoiman määrä kasvoi 43 prosenttia vuosina 1995–2016 samalla kun perinteiset toimialat vähensivät työvoimaansa. Monilla seuduilla matkailu on alueen elinkelpoisuuden edellytys. Alan työpaikat pysyvät jatkossakin Suomessa samalla kun monien muiden toimialojen yritykset ulkoistavat toimintaansa maailmalle.

Monikulttuurisuus on arkipäivää

Monikulttuurisuus on matkailu- ja ravintola-alalla arkipäivää. Kansainvälisyyden ansiosta moni ulkomaalaissyntyinen työllistyykin alalle muita toimialoja helpommin. Monipuolinen kielitaito, suvaitsevaisuus ja kulttuurierojen tunteminen ovat matkailu- ja ravintola-alalla erittäin tärkeitä taitoja. Moni yritys panostaa merkittävästi maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Merkittävä nuorten työllistäjä

Alan työntekijöistä 30 prosenttia on alle 26-vuotiaita. Työpaikka matkailu- ja ravintola-alan yrityksessä on usealle nuorelle ensi kosketus työelämään. Tämä vaatii esimiehiltä osaamista ja kykyä ymmärtää nuorten maailmaa. Matkailu- ja ravintola-ala tarjoaa myös poikkeuksellisen hyvät etenemismahdollisuudet. Matkailu- ja ravintola-ala on ollut edelläkävijä joustavista työaikajärjestelmistä sopimisessa ja on viime vuosina pystynyt tarjoamaan yhä enemmän kokoaikaisia työpaikkoja. Moni alan yritys tarjoaa työtä myös vajaakuntoisille ja auttaa heitä löytämään oman paikkansa työelämässä.

Alan työntekijöistä 30 prosenttia on alle 26-vuotiaita.

Yritys on osa paikallisyhteisöään

Toimialan yritykset tekevät laajaa yhteistyötä lähialueensa kehittämiseksi ja elinkelpoisuuden säilyttämiseksi. Monen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen säilymisen varmistaa rakennuksessa toimiva matkailu- tai ravintola-alan yritys.

Asiakkaan turvallisuus on etusijalla

Alalla tehdään jatkuvaa työtä riskien vähentämiseksi ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Toimiva omavalvonta takaa, että asiat yrityksessä sujuvat ja riskeihin on varauduttu jo ennakolta. Omavalvonnan päämäärä on asiakkaan turvallisuus. MaRa on laatinut yhteistyössä viranomaisten kanssa jäsenilleen ohjeita, oppaita ja lomakkeita omavalvonnan toteuttamiseksi. Omavalvontaohjeet ja lomakkeet löytyvät MaRan jäsensivuilta. Kirjautumiseen tarvitaan jäsentunnukset.

Elintarvikkeiden omavalvontaohjeet on saanut EU:n kansallisen hyvän käytännön statuksen. Ohje kattaa elintarvikkeiden käsittelyn aina tuotteiden hankinnasta ja vastaanotosta puhtaanapitoon ja jätehuoltoon. Asiakas saa tarvitessaan tiedon ruoan alkuperästä, ainesosista tai sen sisältämistä allergeeneista. Huomiota kiinnitetään myös esimerkiksi ruokamyrkytysepäilyjen avoimeen ja ammattitaitoiseen käsittelyyn. Henkilöstön hygieniaosaaminen varmistetaan ns. hygieniapassin avulla.

Anniskelun omavalvontaohjeet sisältävät lomakkeet ravintolan omavalvonta-asiakirjoiksi, ohjeet niiden täyttöön ja muuta oleellista tietoa anniskeluasioista. Omavalvontasuunnitelman laatimalla ja sitä noudattamalla yritys varmistaa, että anniskelua koskevat määräykset täyttyvät, ja tämän voi myös osoittaa valvovalle viranomaiselle.

Tupakan myynnin omavalvontaohjeet sisältää ohjeet ja lomakkeet säädösten mukaiseen tupakan myyntiin.