Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Korttimaksujen siirtohinnat

Helmikuussa 2016 voimaan tullut EU:n siirtohinta-asetus rajoittaa kuluttajakorteista perittäviä siirtohintoja.  Debitkorttien osalta maksimi on 0,2 prosenttia tapahtuman arvosta. Luottokorttien osalta katto on 0,3 prosenttia.

Siirtohintajärjestelmissä credit- ja debitkorttimaksuja vastaanottavan myyjäyrityksen palveluntarjoaja maksaa vastaanottamistaan korttimaksuista kortin myöntäneelle palveluntarjoajalle niin kutsutun siirtohinnan. Sen taso määräytyy käytetyn kortin mukaan.

Siirtohinta-asetuksella rajoitetaan kuluttajakorteista perittäviä siirtohintoja. Yrityskorttien siirtohintoja ei asetuksella säännellä, mitä MaRa pitää pettymyksenä.

Siirtohintojen enimmäistasot

Debitpuolella siirtohinnan maksimi on 0,2 prosenttia maksutapahtuman summasta ja creditpuolella 0,3 prosenttia. Siirtohintarajat ovat olleet voimassa joulukuusta 2015 lähtien.

Siirtohintoja koskeva sääntely koskee maksutapahtumia, joissa maksajan ja maksunsaajan palveluntarjoajat ovat EU:n alueella. Näin ollen sitä sovelletaan Suomessa kotimaisilla tai muussa EU:n jäsenvaltioissa myönnetyillä korteilla suoritettuihin maksutapahtumiin.

Poikkeukset: yrityskortit ja kolmen osapuolen maksukorttijärjestelmät

Uudet säännöt eivät koske sellaisia kolmen osapuolen maksukorttijärjestelmien kortteja, joissa sama pankki sekä myöntää kortin että käsittelee maksun (esimerkiksi Diners ja American Express). Sääntöjen ulkopuolelle jäävät myös maksut yrityskorteilla.

Korttimaksujen siirtohintojen enimmäistasoja koskevat säännöt eivät koske käteisen nostoa pankkiautomaatista.

Kotimaisissa maksutapahtumissa olisi voitu käyttää alempaa siirtohintaa

Siirtohinta-asetus olisi sallinut kansallisen liikkumavaran käytön siten, että kotimaisiin maksutapahtumiin olisi sovellettu alempaa siirtohintakattoa. MaRan mielestä debitmaksuissa ei tulisi periä siirtohintaa lainkaan ja tämän tulisi koskea koko EU-aluetta. Nollatasoa ei voida saavuttaa heti, vaikka se on jo joissakin jäsenvaltioissa käytössä.

MaRa esitti kansallisen liikkumavaran käyttöä debitmaksujen osalta siten, että siirtohinta saisi olla enintään 0,2 prosenttia tai 7 senttiä sen perusteella, kumpi tuottaa matalamman siirtohinnan. Tämä malli perustuu Euroopan parlamentin ehdotukseen. Malli pitäisi siirtohinnan matalana pienissä maksutapahtumissa, mutta estäisi ylisuurten siirtohintojen perimisen isommissa maksutapahtumissa.

Valitettavasti eduskunta ei kannattanut kansallisen liikkumavaran käyttöä. MaRan arvion mukaan suurin syy siihen on asetuksen valuvika, joka on mahdollistanut kotimaisten maksutapahtumien siirtämisen keinotekoisesti rajojen yli. Valuviasta johtuen vain murto-osa Suomen maksutapahtumista on kotimaisia maksutapahtumia. Kansallisen liikkumavaran käyttöä ei nähty perustelluksi, koska se olisi kohdistunut vain pieneen osaan maksupalveluntarjoajia ja maksutapahtumia.

Korttimaksuja vastaanottavien yritysten asemaa vahvistetaan

Asetus tuo siirtohintasääntelyn lisäksi myös muita muutoksia käytäntöihin, joilla parannetaan maksunsaajan asemaa suhteessa maksupalveluntarjoajiin.

Jatkossa maksupalveluntarjoajat eivät saa soveltaa mitään sellaisia sääntöjä, joiden mukaan yhden korttipohjaisen maksuvälineen hyväksyvän maksunsaajan olisi hyväksyttävä myös muita saman maksukorttijärjestelyn puitteissa liikkeeseen laskettuja maksuvälineitä. Tämä Honour All Cards -säännön kielto ei kuitenkaan koske sellaisia kuluttajan korttipohjaisia maksuvälineitä, jotka kuuluvat samaan maksutuotemerkkiin ja korttityyppiin, johon sovelletaan asetuksen mukaisia siirtohintoja.

Maksunsaajan on ilmoitettava selkeästi mahdollisista kortin hyväksymisrajoituksistaan kuluttajille samalla, kun se ilmoittaa hyväksymistään korteista ja maksuvälineistä. Liikkeeseen laskijoiden on myös varmistettava, että maksukortit voidaan erottaa toisistaan ulkonäöllisesti ja elektronisesti.    

MaRa on esittänyt, asetuksen noudattamista valvovan viranomaisen tulee laatia Honour All Cards - kiellosta selkeä ohjeistus, jonka perusteella maksunsaajat osaavat käyttää oikeuttaan myös käytännössä. Todennäköisesti maksupalveluntarjoajat eivät tästä oikeudesta juuri tiedota.

Maksunsaajien etuja turvataan asetuksessa muullakin tavalla. Asetuksessa todetaan, että ”maksunsaajien olisi voitava vapaasti ohjata maksajia tietyn maksuvälineen käyttöön. Korttijärjestelyt ja maksupalveluntarjoajat asettavat maksunsaajille monenlaisia rajoituksia. Ne rajoittavat esimerkiksi maksunsaajan mahdollisuutta kieltäytyä tiettyjen maksuvälineiden hyväksymisestä, kun kyse on pienistä summista. Kyseiset rajoitukset olisi kumottava". Maksupalveluntarjoajien on otettava huomioon maksunsaajien oikeuksien lisääntyminen ohjeistuksissaan.

Siirtohintasääntelyn vaikutuksia seurataan

Komission tulee antaa neuvostolle ja parlamentille kesäkuussa 2019 kertomus asetuksen soveltamisesta. Siinä tarkastellaan siirtohintatasojen asianmukaisuutta. Vaikutuksista riippuen arvioidaan mahdollinen tarve tarkistaa debitmaksujen siirtohintaa säätämällä, että enimmäistaso saisi olla enintään 7 senttiä tai 0,2 prosenttia tapahtuman arvosta riippuen siitä kumpi on alempi.

Myös MaRa seuraa millä tavalla sääntely vaikuttaa Suomessa perittäviin siirtohintoihin ja sitä kautta kauppiasprovisioihin. Siirtohinnat muodostavat suurimman osan myyjäyritykseltä perittävistä palvelumaksuista.

Suomessa creditmaksuista on peritty korkeampia siirtohintoja kuin asetuksen hyväksymä maksimitaso 0,3 prosenttia, joten sääntelyn täytyy alentaa creditmaksuista perittäviä kauppiasprovisioita. Kiinteän senttimääräisen minisiirtohinnan periminen ei ole enää jatkossa mahdollista debitmaksuista, koska asetus sallii enintään 0,2 prosentin siirtohinnan korttimaksun suuruudesta riippumatta.

Päivitetty 26.04.2017

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake