Kirjaudu MaRan jäsensivuille

IV Jäsenen oikeudet ja velvollisuudet

27 § Toimintaolojen valvonta

 Liiton jäseneksi hyväksytyn yrityksen on järjestettävä elinkeinotoimintansa, työolot ja työsuhteet voimassa olevien lainsäännösten ja liiton jäseniä sitovien sopimusten sekä liiton päätösten mukaisiksi.

 Liiton edustajalla on oikeus saamansa tehtävän mukaisesti ottaa selkoa jäsenyyteen perustuvien velvoitteiden noudattamisesta ja työoloista jäsenyrityksissä.

 

28 § Sopimusten tekeminen

 Jäsen ei saa tekemässään sopimuksessa poiketa sellaisesta yleisesti noudatetusta työnantajaperiaatteesta, jonka syrjäyttäminen ilmeisesti olisi omiaan heikentämään työnantajien asemaa.

 Jäsen ei saa hallituksen luvatta tehdä palveluksessaan olevia koskevaa työehtosopimusta.

 

29 § Ilmoitus lakosta tai muusta työtaistelutoimenpiteestä

 Jos jäsenen yrityksessä uhkaa syntyä lakko, on jäsenen siitä ilmoitettava heti liiton hallitukselle, jonka on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin. Mitä tässä on sanottu lakosta, koskee soveltuvin osin myös saartoja ja muita työtaistelutoimenpiteitä.

 Mikäli lakko on syntynyt jäsenen yrityksessä, on siitä viipymättä ilmoitettava liitolle, minkä lisäksi jäsenen on annettava liitolle kaikki sen pyytämät lakkoa koskevat tiedot.

 Ilmoitus lakon uhasta ja syntyneestä lakosta on liiton viipymättä tehtävä keskusliitolle. Mitä tässä on sanottu lakos­ta, koskee soveltuvin osin myös saartoja ja muita työtaistelutoimenpiteitä.

 

30 § Jäsenen tai liiton toimeenpanema työtaistelu

 Liiton jäsenen, joka aikoo ryhtyä työtaisteluun, tulee siitä sekä sen syistä, laajuudesta ja lopettamisen ehdoista etukäteen ilmoittaa liiton hallitukselle. Työtaisteluun voidaan ryhtyä ainoastaan, jos hallitus antaa siihen suostumuksensa. Tällainen asia hallituksen on käsiteltävä kiireellisenä sekä ilmoitettava siitä keskusliitolle.

Jos liitto aikoo ryhtyä työtaisteluun, on siihen saatava keskusliiton hallituksen lupa.

 

31 § Kielto ottaa työhön lakossa olevia tai työstä suljettuja

 Liiton jäsen ei saa työtaistelutoimenpiteen kestäessä käyttää työssään toisen työnantajan yrityksessä työtaisteluun ryhtyneitä tai työstä suljettuja työntekijöitä.

 

32 § Seuraamukset sääntöjen ja päätösten tai yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden vastaisesta menettelystä, liitolle suoritettava hyvitys

 Jos jäsen on tahallisesti rikkonut näitä sääntöjä, sääntöjen määräämässä järjestyksessä tehtyjä päätöksiä, syyllistynyt elinkeinotoiminnassaan rikolliseen tai muutoin jäsenistön yleistä arvonantoa heikentävään menettelyyn tai rikkonut sellaista yleisesti noudatettua elinkeinotoiminta- tai työnantajaperiaatetta vastaan, jonka syrjäyttäminen ilmeisesti on omiaan vaikeuttamaan liiton toimintaa tai heikentämään elinkeinon ja työnantajien asemaa, voidaan jäsen velvoittaa suorittamaan liitolle hyvitys. Hyvitys määrätään siten, ettei se saa nousta suuremmaksi kuin viimeksi vahvistettu jäsenmaksu liitolle viisinkertaisena.

 Hyvityksen määrän ratkaisee välimiesoikeutena lautakunta, johon liiton hallitus ja jäsen, jota asia koskee, valitsee kumpikin yhden jäsenen, ja siten valitut kutsuvat kolmannen puheenjohtajaksi. Jos välimiehet eivät voi sopia puheenjohtajasta, määrää puheenjohtajan Keskuskauppakamarin nimeämä puolueeton henkilö, joka voi jäsenen puolesta valita myös välimiehen, ellei nimeämistä ole suoritettu ja ilmoitettu viikon kuluessa siitä, kun jäsentä on siihen kehotettu.  Muutoin noudatetaan välimiesmenettelystä voimassa olevia säännöksiä.

 Jäsenyyden päättyminen liitossa ei estä hyvitystä koskevan menettelyn vireille panoa eikä vireillä olevan menettelyn saattamista loppuun.

 Ennen kuin hyvitysmenettelyn aloittamista koskeva hallituksen päätös perusteluineen tehdään, on sille, jota asia koskee, varattava tilaisuus selityksen antamiseen.

Päivitetty 10.08.2015

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake